KPV B:n vieraaksi 14.08. KPV B:n vieraaksi TP-Seinäjoen B-juniorit saavat sunnuntaina vieraakseen Kokkolan Pallo-Veikot ikäluokan Ykkösen Lohko C:n kamppailuun. Syyskierroksella pelattujen kolmen ottelun jälkeen TP-Seinäjoki on sarjataulukossa edelleen vailla pistemenetyksiä. Kahdessa ensimmäisessä vierasottelussaan oranss-mustat kaatoivat Rovaniemellä FC Lynxin 3-0 ja sen jälkeen VPS-juniorit 4-0. Syyskierroksen ensimmäisessä kotiottelussa kaatui puolestaan OLS/3 Prunttimäessä keskiviikkona numeroin 2-0 Henri Huillan ja AKseli Metsä-Ketelän minuutin sisään syntyneillä maaleilla. Tomasz Arceuszin valmentama ryhmä on avannut syyskierroksen tulosten valossa mallikkaasti ja pitänyt siinä sivussa oman pään puhtaana. Kolmen ottelun jälkeen maaliero on 9-0. Vieraaksi saapuva KPV on kolmesta ensimmäisestä syyskierroksen pelistään voittanut yhden ja hävinnyt kahdesti. Ensimmäisessä ottelussaan KPV haki voiton useana vuonna lohkon nousijasuosikiksi lasketulta VIFK:lta numeroin 1-0. Sen jälkeen tuli "vierastappio" paikallisottelussa GBK:lle 3-2. Viime kierroksella KPV kärsi kotonaan selkeän 6-3 -tappion edelleen puhtaalla pelillä porskuttavalle jyväskyläläiselle FC Blackbirdille. KPV:n ryhmässä pelaa koko joukko samoja poikia kuin A-junnuissakin, eli tilanne on sama kuin TP-Seinäjoella ja SJK:lla. Ottelu alkaa Prunttimäessä klo 15.00, tervetuloa kannustamaan poikia takaisin kohti SM-sarjaa. Takaisin uutisiin |