Ilves onnistui kaatamaan SJK:n OmaSp Stadionilla



SJK joutui nöyrtymään OmaSp Stadionilla vasta toista kertaa, kun Ilves haki täyden pistepotin Seinäjoelta. Ilves meni johtoon ensimmäisellä puoliskolla rangaistuspotkulla, mutta SJK tasoitti, kun uutena mukaan liitynyt Erfan Zeneli tuli vaihdosta kentälle ja iski komean tasoituksen. SJK onnistui maalinteossa jo ottelun ensimmäisellä puoliskollakin, mutta ottelun erotuomaristo hylkäsi osuman paitsiona. SJK:n tasoituksen jälkeen Ilves onnistui toistamiseen maalinteossa, kun nykyään Ilvestä edustava Tuco tykitti uskomattoman vedon maalin etukulmaan. SJK painoi maalin jälkeen päälle, mutta ei onnistunut tasoittamaan enää ottelua. Päivän sää meinasi jopa aiheuttaa ottelun peruutuksen, kun hiukan ennen ottelua alkoi sankka lumipyry ja ottelun alkua viivästytettiin lopulta puolella tunnilla tuomareiden toimesta. Veikkausliiga jatkuu SJK:n osalta seuraavaksi vierasottelulla PS Kemiä vastaan. Seinäjoella pelataan seuraavan kerran perjantaina 28.4. klo 20.00, kun Helsingin IFK tulee SJK:n vieraaksi. Ottelun liput ovat jo myynnissä SJK:n verkkokaupassa.

SJK - Ilves 1-2 (0-1)
0-1 37 min Youness Rahimi rp
1-1 53 min Erfan Zeneli
1-2 63 min Ariel Tuco Ngueukam


Ilves oli terävämpi ottelun alussa ja hätyytteli SJK:n maalia jo ensimmäisellä minuutilla. Eero Tammisen keskitys muutti suuntaa, ja Mihkel Aksalu pystyi torjumaan tilanteen vain vaivoin. Kuudennella minuutilla pallo pelattiin boksiin Aristote Mbomalle, jonka pienestä kulmasta lähteneen laukauksen Johannes Luukkanen torjui. Kymmenisen minuuttia myöhemmin Billy Ions pääsi tälläämään boksin rajalta, mutta Luukkanen torjui jälleen.
18. minuutilla Ilves oli erittäin lähellä johtomaalia. Toppari Jani Tanska pääsi laukomaan vapaapotkun jälkitilanteessa boksin rajalta, mutta SJK:n onneksi pallo kolahti tolppaan.
Viitisen minuuttia myöhemmin SJK sai Ilveksen maalille kovan hässäkän, jonka aikana Mbomalla, Billy Ionsilla ja Timo Tahvanaisella oli omat paikkansa. Lopulta ”Totti” laukoikin pallon maaliin, mutta maali hylättiin paitsiona.
Ilves siirtyi johtoon 37. minuutilla. Reuben Ayarnan avaus ja Eero Tammisen oikein ajoitettu juoksu olivat myrkkyä SJK-puolustukselle. Tamminen eteni boksiin asti, Richard Dorman joutui rikkomaan ja seurauksena oli rangaistuspotku. Youness Rahimi onnistui pilkulta ja vei Ilveksen johtoon.
Erfan Zeneli tuli kentälle toiselle puoliajalle Facundo Guichónin tilalle, ja teki SJK-debyyttinsä. SJK tuli toiselle puoliajalle täysin erilaisella ilmeellä, ja hallitsi kenttätapahtumia selvästi. Ensimmäinen hyvä maalipaikka tuli jo 48. minuutilla, kun Timo Tahvanainen keskitti vasemmalta laidalta Matti Klingalle, jonka puskun Luukkanen pystyi kuitenkin torjumaan.
SJK tuli tasoihin 53. minuutilla. Aristote Mboma voitti kaksinkamppailun boksissa ja pallo tippui Erfan Zenelille, joka laukoi pallon verkkoon. SJK:n hyvä ote pelistä jatkui maalin jälkeenkin.
Hyvä ote loppui kuin seinään 63. minuutilla. Antti Hynynen syötti oikealta laidalta Tucolle, joka viimeisteli tyylikkäästi ottelun voittomaalin.
SJK:lla oli muutama varsin maukas tasoituspaikka. Vartti ennen loppua Timo Tahvanainen ja Erfan Zeneli pelasivat hyvin yhteen vasemmalla laidalla, ja Zeneli syötti maalin eteen Mbomalle. Luukkanen kuitenkin torjui Mboman kääntölaukauksen.
Viimeinen maalipaikka tuli ottelun lisäajalla, kun Anatole Abang tykitti noin 20 metristä pallon niukasti yli maalin.

SJK kohtaa seuraavaksi PS Kemin vierasottelussa lauantaina 22.4. Ottelu on merkitty alkavaksi klo 16.00 Kemin Karihaaran tekonurmella, mutta säät voivat siirtää ottelun pelikenttää ja kannattaa seurata SJK:n nettisivujen tiedottelua asiasta. Seuraava kotiottelu on perjantaina 28.4. klo 20.00, kun Helsingin IFK tulee Seinäjoelle vieraaksi.

SJK: Mihkel Aksalu MV, Richie Dorman, Dani Hatakka, Timo Tahvanainen, Johannes Laaksonen, Billy Ions (73' Anatolé Abang), Tomas Hradecky, Matti Klinga, Facundo (46' Erfan Zeneli), Diego Bardanca ja Aristote Mboma.

Ottelun lehdistötilaisuus videolla:

 

Ottelun videokooste:
Alkuun