JJK yllätti vaisun SJK:n



SJK joutui yllätetyksi jo toistamiseen kotikentällään suurinumeroisesti, kun JJK haki pisteet 0-4 voitolla. Ensimmäinen puolisko oli maaliton ja toisella puoliajalle SJK-pelaajien ajatukset taisi olla jo maajoukkuetauolle. Maalissa uransa ensimmäisen ottelun pelannut Paavo Valakari jäi kovin yksin ja JJK pääsi tekemään vapaista paikoista neljä osumaa.

- Pyydämme anteeksi kannattajiltamme ja katsojiltamme. Olen pettynyt tulokseen ja toiseen jaksoon. Uskomme loppuu, kun olemme tappiolla. Se ei johdu taktiikasta. Täytyy taistella värien puolesta loppuun asti. Kannattajat ovat korkealla tasolle, meidänkin täytyy olla. Emme antaneet sitä, mitä he ansaitsevat, sanoi pettynyt SJK-valmentaja Manuel Roca ottelun jälkeen.

Maajoukkuetauko alkaa ensi viikolla ja SJK:n seuraava kotiottelu pelataan vasta maanantaina 11.9. klo 19:30, kun VPS saapuu vieraaksi OmaSp Stadionille Pohjanmaan derbyyn. Ennakkoliput SJK:n verkkokaupasta.

SJK - JJK 0-4 (0-0)
0-1 57 min Samu Nieminen
0-2 59 min Patrick Poutiainen
0-3 71 min Tomi Petrescu
0-4 73 min Sasa Jovovic

SJK aloitti ottelun varsin hyvin ja loi hyviä hyökkäyksiä heti ensiminuuteilla. JJK pääsi hiljalleen kuitenkin peliin vähän paremmin mukaan, ja SJK ehkä lähti vähän liikaa JJK:n passiivisuuteen mukaan. Välillä tilaa ja aikaa tuntui olevan liikaakin.

Billy Ions oli SJK:n aktiivisin ensimmäisellä puoliajalla, ja britti laukoikin muutaman kerran vaarallisesti. Teppo Marttinen teki kuitenkin hyviä torjuntoja. Lähimpänä maalintekoa Ions oli viitisen minuuttia ennen taukoa, kun hänen vetonsa kimposi JJK-puolustajasta vain hieman ohi maalin.

Myös Johannes Laaksonen kokeili muutaman kerran vetonsa terävyyttä. Sivuverkkoa lähemmäksi Laaksosen yritykset eivät kuitenkaan menneet.

JJK sai ensimmäisellä puoliajalla muutaman erikoistilanteen. Vaarallisin paikka oli 26. minuutilla Sasa Jovovicilla, joka pääsi laukomaan vapaapotkun boksin rajalta, mutta veto kaarsi ohi maalin.

Veikkausliigadebyyttinsä tehnyt Paavo Valakari ei ensimmäisellä puoliajalla joutunut torjuntatöihin. Valakari pelasi kuitenkin jalalla varmasti ja rauhallisesti.

Toisenkin puoliajan SJK aloitti hyvin. Aristote Mboma pääsi puskemaan Billy Ionsin keskityksestä. Pian sen jälkeen Matti Klinga harhautteli itsensä hyvään vetopaikkaan, mutta Teppo Marttinen torjui.

JJK:n Samu Suoraniemellä oli unelmapaikka viedä vierasjoukkue johtoon 52. minuutilla, mutta Paavo Valakari tuli upeasti vastaan ja liimasi vedon hyppysiinsä. Viitisen minuuttia myöhemmin Patrick Poutiainen pääsi laukomaan turhan vapaasti kulman jälkitilanteessa, ja pallo kimpoili pelaajaruuhkasta maaliin. Maalintekijänä Samu Nieminen.

Oikeastaan seuraavassa hyökkäyksessä Poutiainen päästettiin jälleen vetämään samasta paikasta, ja upea veto painui tolpan kautta maaliin.

Erfan Zenelillä oli mahdollisuus kaventaa 1-2:een, mutta kuin ihmeen kaupalla JJK:n maali varjeltui.

Ja sitten JJK teki vielä kaksi maalia lisää. Ensin Tomi Petrescu vei kaukovedolla JJK:n jo 0-3-johtoon, ja heti perään Sasa Jovovic teki läpiajosta 0-4. Kertaalleen vierasjoukkue kolautti tolppaankin.

- Pyydämme anteeksi kannattajiltamme ja katsojiltamme. Olen pettynyt tulokseen ja toiseen jaksoon. Uskomme loppuu, kun olemme tappiolla. Se ei johdu taktiikasta. Täytyy taistella värien puolesta loppuun asti. Kannattajat ovat korkealla tasolle, meidänkin täytyy olla. Emme antaneet sitä, mitä he ansaitsevat. Puhuin koko viikon ottelun vaarallisuudesta. Tämä oli hyvä opetus, ettei saa aliarvioida vastustajaa. Jokaisen on tunnustettava virheensä. Minä tein virheen, pyydän anteeksi kannattajilta. Paavo oli hyvä, ja hän teki 0-0-tilanteessa hyvän torjunnan. Jos analysoi maaleja, niin ei niistä voi Paavoa syyttää. Täytyy antaa tunnustusta JJK:lle. Heidän tilanteensa on vaikea, ja silti he taistelevat. Sitä haluan myös omalta joukkueeltani. Myös HJK:ta vastaan kaikki loppui 0-2-maaliin. Reagoimme siihen otteluun oikein, ja voitimme kaksi peliä. Jos haluamme taistella mitaleista, me emme voi lopettaa pelaamista. Ei häviäminen haittaa, jos antaa kaikkensa. Joukkueen on taisteltava yhdessä, sanoi SJK:n päävalmentaja Manuel Roca.

- Kemi-pelin jälkeen oli hyvä fiilis. Ja nyt tällaisissa olosuhteissa SJK:ta vastaan tällainen esitys joukkueelta. Etenkin viimeiset 10 minuuttia, kun vaan nautittiin, oli upeaa. Haluttiin rohkeutta pallolliseen peliin tauolla. Tiedettiin, että vastustajalla on debytantti maalissa, ja että maalille olisi saatava laukauksia ja keskityksiä. Mukava lähteä tauolle, matka Jyväskylään on paljon lyhyempi. Kurottavaa vielä on. Keskitytään ja mennään peli kerrallaan, sanoi JJK:n päävalmentaja Juha Pasoja.

SJK:Paavo Valakari MV, Joel Mero, Dani Hatakka, Timo Tahvanainen (62' Erfan Zeneli), Johannes Laaksonen, Billy Ions, Tomas Hradecky (74' Obed Malolo), Matti Klinga, Jarkko Hurme, Jesse Sarajärvi (57' Vahid Hambo) ja Aristote Mboma.

Veikkausliiga jää viikon mittaiselle maajoukkuetauolle ja SJK:n seuraava ottelu on perjantaina 8.9. kun SJK matkustaa Kuopioon KuPS:n vieraaksi. Seuraava kotiottelu on Pohjanmaan derby, kun maanantaina 11.9. klo 19:30 SJK isännöi OmaSp Stadionilla Vaasan Palloseuraa. Ottelun ennakkoliput ovat myynnissä SJK:n verkkokaupassa sekä arkisin klo 9-16 SJK Shopissa.

Alkuun