Loukkaantumisten sävyttämä tappio Lahdessa

Richie Dorman ja Marc Vales jouduttiin ottamaan vaihtoon loukkaantumisten vuoksi Lahden Hiihtostadionilla pelatussa ottelussa, kun SJK hävisi 0-1 luvuin. Ottelu oli tasainen ja kunnon maalitilanteita ei nähty kummaltakaan. Lopulta FC Lahden hyökkääjä Stenio onnistui iskemään ottelun ainokaisen, kun oltiin jo ottelun loppupuolella. Millään muotoa SJK:n esitykseen ei voi olla tyytyväinen ja pelin sekä tuloksen pitää parantua. Seuraava paikka siihen tarjoutuu ensi perjantaina, kun SJK isännöi OmaSp Stadionilla Jyväskylän JJK:ta. Ottelu alkaa perjantaina 12.5. klo 20:00 ja ottelun ennakkoliput ovat myynnissä SJK:n verkkokaupassa. Kaikki tukemaan Kerhoa, sillä nyt sitä tukea tarvitaan!

FC Lahti - SJK 1-0 (0-0)
1-0 82 min Stenio

Anatole Abangille oli pari varsin hyvää paikkaa ottelun alussa. 12. minuutilla Billy Ions keskitti oikealta Abangille, jonka pusku suuntautui kuitenkin yli maalin. Viitisen minuuttia myöhemmin Abang pääsi laukomaan boksissa, mutta pienestä kulmasta lähtenyt laukaus meni ohi maalin.

Lahden ensimmäisen puoliajan parhaat paikat tulivat vasemman laidan kautta. Puolen tunnin kohdalla brassihyökkääjä Stenio nousi vasemmalta, leikkasi keskelle ja laukoi vain hieman ohi takakulman.

SJK joutui suorittamaan pelaajavaihdon jo ensimmäisellä puoliajalla, kun Tomas Hradecky tuli loukkaantuneen Richard Dormanin tilalle.

37. minuutilla Billy Ionsin syöttö vapautti Erfan Zenelin puolittaiseen läpiajoon, mutta pallo karkasi ”Efun” jaloista. Ensimmäisen puoliajan lopulla FC Lahden maalivahti tuli vaarallisesti vastaan maaliltaan, Anatole Abang pääsi avaukseen väliin. Abang laukoi tai siirsi pallon Zenelille, mutta tuloksena oli lopulta vain kulmapotku.

Ottelussa ei maalipaikoilla juhlittu, eikä peli ollut varsinaisesti jalkapallon riemujuhlaa. Molemmat joukkueet pelasivat erittäin suoraviivaisesti ja peli oli aikamoista kamppailua ja juoksemista. Toisen puoliajan alussa Marc Vales ja Hendrik Helmke loukkaantuivat ikävännäköisessä törmäyksessä. Helmke kannettiin kentältä paareilla, ja Vales käveli kentältä päätään pidellen.

SJK sai loppua kohden luotua pari hyvää maalipaikkaa. Anatole Abang pääsi puolittaiseen läpiajoon ja eteni boksiin asti, mutta veto jäi uupumaan. 75. minuutilla Timo Tahvanainen pelasi palloon Erfan Zenelille. Zenelin laukoi kohti etuyläkulmaa, mutta tulosta ei tullut. Vähän myöhemmin Aristote Mboma rynnisti oikealta laidalta ja keskitti maalille Erfan Zenelille, joka ei kuitenkaan aivan ylettynyt palloon.

Ottelun ratkaisu nähtiin kymmenisen minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua. Pallo pelattiin linjan taakse Steniolle, joka nosti pallon maaliin Mihkel Aksalun yli.

Ottelun lehdistötilaisuus videolla

SJK:Mihkel Aksalu MV, Marc Vales (54’ Diego Bardanca), Richie Dorman (34’ Tomas Hradecky), Dani Hatakka, Timo Tahvanainen, Johannes Laaksonen, Anatolé Abang, Billy Ions (70’ Aristote Mboma), Matti Klinga, Chema Antón ja Erfan Zeneli.

SJK:n pelit jatkuu ensi perjantaina 12.5. kun SJK isännöi OmaSp Stadionilla Jyväskylän JJK:ta. Ottelu alkaa klo 20:00 ja ennakkoliput ovat myynnissä SJK:n verkkokaupassa.

Alkuun