SJK nousi voitolla sarjakolmoseksi!

Dani Hatakan puskumaali toi täyden pistepotin FC Lahtea vastaan ja samalla SJK nousi sarjassa kolmanneksi. Edellä on toisena kolmen pisteen päässä juuri FC Lahti. SJK myös katkaisi voitolla FC Lahden 15 ottelun tappiottomien otteluiden putken, sillä he olivat viimeksi hävinneet toukokuussa. Ensimmäisellä jaksolla Lahti oli selvästi vahvempi, mutta toisella SJK prässäsi huomattavasti ylempää ja käänsi ottelun. SJK pelaa seuraavankin ottelun kotikentällään, kun se isännöi ensi lauantaina 26.8. klo 18:00 JJK:ta. Ottelun ennakkoliput ovat myynnissä SJK:n verkkokaupassa.

SJK - FC Lahti 1-0 (0-0)
1-0 64 min Dani Hatakka


FC Lahti hallitsi ensimmäistä puoliaikaa, ja se loi myös vaarallisimmat maalipaikat. SJK:llakin oli kuitenkin muutama varsin maukas mahdollisuus siirtyä johtoon.
Kotijoukkueen ensimmäinen maalipaikka tuli noin 10 minuutin pelin jälkeen. Billy Ions nousi vasemmalta laidalta ja keskitti takatolpalle Aristote Mbomalle. Mboman laukaus osui tolppaan, kimposi siitä Miikka Mujusen ja Mboman kautta päätyrajasta yli. Alussa Billy Ions pelasi totutusti vasemmalla laidalla, Kaine Sheppard aloitti keskellä, ja Aristote Mboma hieman poikkeuksellisesti oikealla laidalla. Noin 20 minuutin kohdalla Mboma siirtyi keskelle, Ions oikeaan laitaan ja Sheppard vasemmalle.
Vajaan vartin kohdalla FC Lahden Santeri Hostikka laukoi hyvän kudin boksin rajalta, mutta Mihkel Aksalu torjui. Vähän myöhemmin Aleksi Paananen laukoi keskeltä, mutta veto myös suuntautui keskelle päin Mihkel Aksalua.
Puolen tunnin kohdalla Kaine Sheppard lähetti Billy Ionsin vauhtiin oikealla laidalla. Ions leikkasi boksiin, ohitti laitapuolustaja Hassan Sesayn, mutta veto painui ohi maalin.
Lahdella oli ensimmäisen puoliajan lopulla vielä tukku hyviä maalipaikkoja. Hendrik Helmken kulmapotku aiheutti SJK:n maalille pienimuotoisen hässäkän, jonka Mehmet Hetemaj purki komealla saksipotkulla. Pallo kuitenkin palautui sekavan tilanteen jälkeen SJK:n boksiin, ja Marko Simonovski pääse laukomaan vapaasti, mutta sihti ei ollut kohdillaan. Pari minuuttia myöhemmin Simonovski yritti uudelleen suunnilleen samasta paikasta, mutta jälleen veto meni ohi. Myös Steniolla oli loistava paikka avauspuoliajalla boksissa, mutta veto jäi löysäksi.
Ensimmäisen puoliajan alussa sekä Mehmet Hetemaj että Loorents Hertsi loukkaantuivat, ja molemmat jättivät kentän 45 minuutin jälkeen.
- Lahti painostaa, ja me yritetään selviytyä. Valitettavasti, sanoi Jarkko Hurme ensimmäisen puoliajan jälkeen.
Toiselle puoliajalla SJK tulikin paljon vahvempana. Jo toisella minuutilla Johannes Laaksonen ja SJK:n hyökkäyskolmikko pelasivat vetopaikan Obed Malololle, mutta hänen kutinsa meni ohi maalin. Vähän myöhemmin Totti prässäsi rajusti ja riisti pallon tyylikkäästi Igor Jovanovicilta. Hän keskitti boksiin kohti Kaine Sheppardia, mutta hän ei palloa saanut. Pallo tuli takatolpalle Malololle, jonka jatko ei kuitenkaan onnistunut.
Joel Mero pelasi tänään debyyttiottelunsa SJK:n edustusjoukkueessa, ja pelasikin erinomaisesti. Kovin paljon vaikeampaa paikkaa ei debyytille olisi voinut kuvitella, sillä vastassa oli Meron kasvattajaseura ja hurjassa tappiottomien otteluiden putkessa ollut FC Lahti. Kaukana ei ollut Meron maalikaan 50. minuutilla, mutta topparin hurja kaukolaukaus meni hieman yli maalin.
Tunnin kohdalla Timo Tahvanaisen pitkä syöttö tavoitti Billy Ionsin, joka lähti rynnistämään kohti maalia. Totti vei omalla juoksullaan yhden puolustajan ulos tilanteesta, ja Ionsille aukesi tilaa vetää. Ions laukoi, ja Miikka Mujunen torjui vain vaivoin kulmapotkuksi. Obed Malolo asettui pallon taakse ja keskitti takatolpalle, jonne Dani Hatakka, Joel Mero ja Vahid Hambo rynnistivät. Heistä Hatakka puski pallon maaliin, ja avasi maalitilinsä SJK:ssa varsin upeaan saumaan.
Juuri ennen maalia kentälle tullut Vahid Hambo pelasi hyvin yhteen Billy Ionsin kanssa, mutta Miikka Mujusen hyvä vastaantulo esti 2-0-maalin syntymisen. Kymmenisen minuuttia myöhemmin Ionsilla oli uusi paikka, mutta Mujunen torjui jälleen, vaikka pallo otti pienen kimmokkeen Sesaysta. Pian tämän jälkeen Laaksonen laukoi hienosti, mutta hyvän pelin pelannut Mujunen torjui.
Lisäajalla Mihkel Aksalu sai kauden viidennen varoituksensa, mikä tarkoittaa, että hän on sivussa seuraavasta ottelusta. Myös Billy Ions sai keltasen kortin ottelun lisäajalla varsin oudossa tapahtumaketjussa. Igor Jovanovic tuli erittäin vaarallisesti takaapäin napit edellä Billy Ionsin reiteen. Avustava erotuomari näki tilanteessa rikkeen, mutta silti ainoa kortti nousi Ionsille, joka tönäisi Jovanovicia tilanteen jälkeen.
SJK:n johto kesti loppuun saakka, ja voiton myötä SJK on entistä vahvemmin mukana mitalitaistelussa.
-  En muista, että maalivahtimme olisi joutunut tekemään huipputorjuntoja. Lahden maalivahti torjui ainakin kolme hyvää paikkaa. Aloitimme kolmella kärkipelaajalla, emme hallinneet kenttää. Kun pelaa Lahden tasoista joukkuetta vastaan, ei voi antaa heidän pelata niin helposti. Puhuimme tauolla, että meillä on 45 minuuttia aikaa päästä kunnolla mukaan taisteluun huippusijoituksista. Ja että pitää prässätä, eikä saa päästää Lahtea niin helpolla. Teimme sen erittäin hyvin. Meillä oli paikkoja toiseenkin maaleja. Kontrolloimme toista jaksoa paremmin, mutta toki Lahden tasoinen joukkue saa aina paikkoja. Mero, Hambo ja Sundman ovat nuoria pelaajia, jotka eivät ole pelanneet niin paljoa loukkaantumisten takia. Haluan antaa mahdollisuuksia nuorille pelaajille. Tämä ei ole helppo peli tehdä debyyttiä. Olen erittäin tyytyväinen Meroon, hän teki hyvän suorituksen. Mehmet Hetemaj’n tilanne selviää myöhemmin huomenna, sanoi SJK:n päävalmentaja Manuel Roca.
- Ensimmäisellä puoliajalla oltiin selkeästi kuskin paikalla. Päästiin murtautumaan laitojen kautta boksiin. Oli useampikin paikka saada vastustajan maalivahti töihin. Viimeiset ratkaisut olivat heikkoja. Saatiin erikoistilanteita, meidän olisi pitänyt olla niissä parempia. Harmittava maali. Meille ei ole erikoistilanteita juuri maaleja tehty. Luotiin enemmän paikkoja kuin kotijoukkue, mutta ei riittänyt. Mujunen pelasi hyvin, emme kaatuneet siihen. Aleksandr Vasiutin on muutakin kuin maalivahti. Hän on johtaja. Kaaduimme siihen, että viimeisen kolmanneksen pelaaminen ei ollut riittävän hyvää, sanoi FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas
SJK: Mihkel Aksalu MV, Joel Mero, Dani Hatakka, Timo Tahvanainen, Johannes Laaksonen, Billy Ions, Kaine Sheppard (64’ Vahid Hambo), Jarkko Hurme, Obed Malolo, Aristote Mboma ja Mehmet Hetemaj (45’ Marc Vales).

Seuraava ottelu pelataan Seinäjoella ensi viikon lauantaina 26.8. klo 18:00. Silloin Seinäjoelle saapuu Jyväskylän JJK. Ennakkoliput edullisimmin SJK:n verkkokaupasta. Lippuja saa myös arkisin klo 9-16 SJK Shopista OmaSp Stadionilta. Tervetuloa.

Alkuun