SJK teki historiaa voittamalla Helsingissä!

Billy Ionsin kaksi maalia toi SJK:lle sen historian ensimmäisen Veikkausliigavoiton Helsingissä. Samalla se oli vasta toinen kerta kun SJK voittaa nykyään Telia 5G Areena -nimellä kulkevalla Töölön jalkapallostadionilla. Ensimmäinen voitto tuli samaa vastustajaa vastaan Suomen Cupissa kaudella 2014, mutta silloin kotijoukkue HIFK pelasi vielä sarjaporrasta alempana ja sekin voitto haettiin vasta jatko-ottelun jälkeen. Voitto katkaisi myös SJK:n heikon jakson ja SJK nousee nyt kuuteentoista sarjapisteeseen. Lisäpisteitä on tarjolla ensi lauantaina klo 15.00, kun Seinäjoen OmaSp Stadionilla pelataan ensimmäistä kertaa Pohjanmaan derby SJK vs. VPS. Otteluun on mennyt jo nyt hurja määrä ennakkolippuja ja kannattaakin varmistaa oma paikka otteluun samantien. Ennakkoliput saat edullisimmin SJK:n verkkokaupasta. Voitolla SJK nousisi pisteen päähän nyt toisena olevasta VPS:stä ja siten täysillä mukaan mitalikamppailuun. Kaikki mukaan kannustamaan SJK:ta! Sitä ottelua ei voi missata!

HIFK - SJK 0-2 (0-1)
0-1  7 min Billy Ions
0-2 90 min Billy Ions

SJK aloitti ottelun vahvasti, ja tärkeä avausmaalikin nähtiin heti ottelun alussa. Timo Tahvanainen syötti Billy Ionsin karkuun vasemmalta laidalta. HIFK:n maalivahti Tomi Maanoja tuli vastaan, mutta Ionsin hallittu sijoitus meni maaliin. Erittäin tärkeä maali.
Paine HIFK:n päädyssä jatkui. Reilun vartin kohdalla Erfan Zeneli keskitti hyvin maalille, mutta Billy Ions ja Diego Bardanca eivät aivan ylettyneet palloon. Pian tämän jälkeen Zeneli pääsi laukomaan boksissa. Tomi Maanoja torjui eteensä, ja Elias Ahde laukoi paluupallon maaliin. Tilanne oli kuitenkin paitsio.
Molemmilla oli myös pari vaarallista erikoistilannetta, mutta niistä ei maalia tullut. HIFK pääsi paremmin peliin mukaan ensimmäisen jakson lopulla. Aivan ensimmäisen jakson lopussa SJK:n maalilla oli pari vaarallisen näköistä flipperipalloa, mutta tauolle mentiin kuitenkin vierasjohdossa.
HIFK:n hyvä jakso jatkui myös toisen puoliajan alussa. Vaarallisia vetopaikkoja HIFK:lla ei kuitenkaan ollut. Nnaemeka Anyamele laukoi kertaalleen boksin rajalta, mutta veto jäi löysäksi ja meni myös ohi maalin.
HIFK sai tunnin kohdalla vaarallisen tilanteen kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta Richard Dorman pystyi pelastamaan tilanteen.
Johannes Laaksonen teki paluun pelikentille tunnin kohdalla, ja pelasikin loistavasti. Myös Dani Hatakka teki paluun loukkaantumisen jälkeen kymmenisen minuuttia ennen loppua.
Timo Tahvanainen pelasi hyvin yhteen vasemmassa laidassa 70. minuutilla. Ions pääsi keskittämään boksiin Obed Malololle, jonka laukaus oli kuitenkin helppo torjuttava Tomi Maanojalle.
SJK:n puolustus kesti loppuun asti, ja koko joukkue todella puolusti joukkueena. Lisäajalla SJK pääsi vielä vastahyökkäykseen. Diego Bardanca voitti pääpallon boksissa, ja Mehmet Hetemaj ja Johannes Laaksonen taistelivat kakkospallon SJK:lle. Laaksonen lähetti Billy Ionsin täyteen vauhtiin vasemmalta laidalta, Ions väisti yhden liukutaklauksen ja sijoitti pallon aivan tolpan juureen. 0-2. Maistuu.
- Saimme onneksi maalin heti alussa. Saimme paikkoja, kun heidän linjansa pelasi korkealla. En halunnut, että vain puolustamme. Yritimme pitää pallonhallinnan ja hyökätä hitaasti. Väsymme, jos juoksemme koko ajan edestakaisin. HIFK pelasi hyvin. Me todella taistelimme voitosta tänään. En tiennyt, että meillä ei ollut täällä voittoja. Meidän piti muuttaa tiettyjä juttuja todella nopeasti. Ensimmäinen peli tuli liian nopeasti. Huomasin, että joillain pelaajilla oli todella heikko itseluottamus. Halusimme saada itseluottamusta pelaajille. Haluan, että pelaajat nauttivat jalkapallon pelaamisesta. Päivittäinen työ merkitsee. Tämä pitää unohtaa mahdollisimman nopeasti, työn on jatkuttava. Korjattavaa on edelleen. Tärkeää on myös, että maalivahti sai itseluottamusta. Emme ajattele sijoitusta tällä hetkellä, meidän täytyy keskittyä kehittymiseen, sanoi SJK:n päävalmentaja Manuel Roca. 
- Harmittaa tosi paljon tämä tappio. On ollut liikaa tämä sama kaava. Pystyimme hallitsemaan ja saamaan keskityksiä etenkin ensimmäisen puoliajan lopulla. Maalinteko on todella vaikeaa tällä hetkellä. Hyökkäyksen pitäisi olla vaarallisempi. Vesalan loukkaantuminen oli harmittava, polvivamma. Puolustajista Pauli Kuusijärvi on palannut harjoituksiin. Jani Bäckman tuli vaihdosta sisään ja on myös tervehtymässä. Siinä suhteessa tilanne parempi, sanoi HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen.

- Kyllä me saimme tehdä täyden työn pisteiden eteen. Valuttiin vähän liian alas. Osin saatiin toteutettua pelisuunnitelmaa, mutta on siinä vielä kyllä kehitettämisen varaa. Sarjataulukkoa ei hirveästi tässä vaiheessa katsella. Mennään ottelu kerrallaan, sanoi SJK:n puolustaja Timo Tahvanainen ottelun jälkeen.

SJK: Mihkel Aksalu MV, Marc Vales, Richie Dorman (82´Dani Hatakka), Timo Tahvanainen, Billy Ions, Matti Klinga, Obed Malolo (70’ Jarkko Hurme), Diego Bardanca, Elias Ahde, Mehmet Hetemaj ja Erfan Zeneli (60’ Johannes Laaksonen)

 

Alkuun