Takaisin voittojen tielle Turussa

SJK palasi takaisin mitalitaistoon hakemalla voiton Turusta Billy Ionsin komealla maalilla. SJK aloitti ottelun vauhdilla ja sai muutaman hyvän hyökkäyksen jo pelin alussa. Johtomaali syntyi ensimmäisen puoliajan loppupuolella ja tauolle päästiin siten johtoasemassa. Inter tuli kovaa toiselle jaksolle ja hallitsi ottelua. Inter sai pallon muutaman kerran tolppaankin, mutta Mihkel Aksalu ja SJK kesti hienosti Interin vyörytyksen. Kun kierroksen muutkin ottelut menivät SJK:n kannalta melko hyvin, nousee SJK jälleen mukaan mitalikahinoihin. Seuraava ottelu on jo ensi lauantaina 19.8. klo 18:00 ja silloin OmaSp Stadionille saapuu toisena sarjassa oleva FC Lahti. Ottelun ennakkoliput ovat myynnissä SJK:n verkkokaupassa.

FC Inter - SJK 0-1 (0-1)
0-1 38 min Billy Ions

Vaikka SJK loi ensimmäiset tilanteet ottelussa, sai Inter ensimmäisen laukauksen. Kymmenen minuutin jälkeen myös SJK pääsi laukomaan ja sai tilanteesta kulman. Kulma kuitenkin hoidettiin väljemmille vesille.

Peli eteni tasaisissa merkeissä eteenpäin, kunnes 38. minuutilla Billy Ions sai syötön Mehmet Hetemaj’lta. Hän otti muutaman askeleen keskikentän keskustassa kohti maalia ja lopulta veti kaukaa takakulmaan. Ionsin erinomainen laukaus yllätti Interin maalivahdin täysin ja SJK pääsi juhlimaan johto-osumaa.

Toisella puoliskolla käsikirjoitus oli selvä, Inter painosti armottomasti ja SJK joutui pääosin puolustukannalle. Joskin SJK:kin pääsi ajoittain hyviin vastaiskuihin. Niissä Aristote Mboma oli vaikea pideltävä turkulaisjoukkueelle.

Ottelun viimeinen vartti oli täysin Interin hallussa ja se vyörytti hyökkäyksiä. SJK kuitenkin puolusti tiivisti muodossa, eikä antanut kunnollisia maalipaikkoja. Aksalu napsi palloja hyvällä prosentilla ja loput pallot siivosi puolustus. Kerran jopa Jarkko Hurme jotui venyttämään jalkansa maaliviivalle ehtineeseen palloon, mutta se tilanne liputettiin lopulta myös paitsioksi.

Pallo kävi kahdesti SJK:n maalipuissa. Kulmatilanteesta Pallo tuli keskelle, mistä sitä oli Interin hyökkääjä Timo Furuholm jatkamassa. Pallo osui kuitenkin vain takatolppaan. Macoumba Kandji nousi vasemalta pelin loppuhetkillä ja koitti nostaa palloa yli Aksalun. Pallo menikin Aksalun yli, mutta tippui vain yläriman yläpuolelle ja maalin katon väärälle puolelle.

SJK kesti hienosti Interin loppurynnistyksen ja nappasi täyden pistepotin mukaansa. Samalla muut joukkueet pelasivat kierroksella otteluita ristiin ja SJK nousi pisteissä kohti kärkeä. Ero edellä olevaan VPS:aan on nyt vain yksi piste.

- Me lähdimme otteluun siten, että halusimme pelin kontrollin ja pallohallinnan. Pelasimme meille oudommalla alustalla ja halusimme välttää nopeita hyökkäyksiä. Siksi rakensime maltilla peliä. Maali oli loistava Billyn (Ions) yksilösuoritus. Meillä oli ehkä pari muutakin tilannetta joista olisi voinut iskeä. Toisella puoliskolla Inter prässäsi korkeammalta ja hyvin, tehden meille pelin vaikeammaksi. Me myös väsyimme tunnin pelin jälkeen. Inter sai muutaman tilanteen joista he olisivat voineet tasoittaa, mutta me kestimme. On todella tärkeää meille saada positiivinen tulos edellisen ottelun jälkeen, sanoi SJK:n päävalmentaja Manuel Roca ottelun jälkeen.

- Mielestäni olisimme ehkä ansainneet ottelussa tasoituksen. Meillä oli monta paikkaa. SJK:n maali oli kuitenkin komea. Toinen puoliaika oli meiltä kenties parasta peliä mitä olemme tällä kaudella pelanneet. Ei vain näiden kolmen minun päävalmentajana olo ajan, vaan koko kauden. Ehkä olisimme voineet olla parempia viimeisellä kolmanneksella, sillä en usko onneen, vaan parempaan tekemiseen. Olen pettynyt ottelun tulokseen, mutta en voi olla pettynyt meidän esitykseen, sanoi FC Interin päävalmentaja Fabrizio Piccareta.

SJK: Mihkel Aksalu MV, Dani Hatakka, Billy Ions (73’ Johannes Laaksonen), Matti Klinga, Joones Sundman, Jarkko Hurme, Obed Malolo, Diego Bardanca, Jesse Sarajärvi (61’ Erfan Zeneli), Aristote Mboma ja Mehmet Hetemaj.

SJK:n seuraava ottelu on SJK - FC Lahti, joka pelataan lauantaina 19.8. klo 18:00. Ottelun ennakkoliput arkisin klo 9-16 SJK Shopista ja kaikkina vuorokauden aikoina SJK:n verkkokaupasta. Tervetuloa.


Alkuun